The Finnish logophoric pronoun hän: a quantitative approach

The paper examines the logophoric use of hän ‘he/she’ in contemporary Finnish conversation data. A logophoric pronoun is a device used in reported speech referring to the original speaker of a reported utterance. In informal spoken Finnish the pronoun hän is mostly used logophorically, even though in Standard Finnish, it is the regular third person personal pronoun. The paper approaches the logophoric function of hän from a new, quantitative viewpoint by examining the frequency of different aspects of the logophora. Based on the quantitative analysis of the data, the canonical construction of indirect speech seems to be the most typical context for the pronoun hän to occur, even though previous studies have claimed Finnish logophora semantic rather than structural. From the prototypical position the logophoric use spreads to reporting thoughts, interpreting feelings, and expressing the roles of the participants of the interaction.Kokkuvõte. Katri Priiki: Soome keele logofooriline asesõna hän: kvantitatiivne lähenemine. Artikkel käsitleb asesõna hän ‘tema, ta’ logofoorilist kasutamist tänapäeva soome kõnekeeles. Logofooriline asesõna on vahend, mida kasutatakse vahendatud kõnes selleks, et viidata vahendatud lausungi algsele kõnelejale. Soome kõnekeeles kasutatakse asesõna hän enamasti logofooriliselt, kuigi standardkeeles on see regulaarne kolmanda isiku isikuline asesõna. Artikkel käsitleb asesõna hän logofoorilist funktsiooni sageduse vaatepunktist. Kvantitatiivsest analüüsist ilmneb, et kanooniline vahendatud kõnet väljendav konstruktsioon on asesõna hän kasutamise kõige püsivam kontekst, vaatamata sellele, et varasemates uuringutes on logofoori soome keeles peetud pigem semantiliseks kui struktuurseks. Prototüüpsest vahendatud kõne kontekstist on logofooriline kasutus levinud ka mujale: seda kasutatakse mõtete esitamisel, tunnete tõlgendamisel ja suhtluses osalejate rollide väljendamisel.Võtmesõnad: logofoor; isikulised asesõnad; asesõnad; vahendatud kõne; kõnekeel; kolmas isik; soome kee

HENKILÖVIITTEISTEN KOLMASPERSOONAISTEN PRONOMINIEN VAIHTELU SATAKUNNAN NYKYPUHEKIELESSÄ KESKUSTELUKUMPPANIN TUTTUUDEN MUKAAN

Artikkeli tarkastelee määrällisesti ja laadullisesti sitä, miten keskustelukumppanin tuttuus on yhteydessä siihen, mitä kolmaspersoonaista pronominia käytetään keskustelussa viittauksena poissa puhetilanteesta olevaan henkilöön. Kaakkoissatakuntalaista nykypuhekieltä sisältävä aineisto on jaettu karkeasti kahtia sen mukaan, kuinka tuttuja kunkin äänitetyn keskustelun puhujat ovat toisilleen. Tilastollisessa tarkastelussa löytyy vahva yhteys hän-pronominin ja vieraan keskustelukumppanin välille. Hän-pronominin käyttö kytkeytyy kuitenkin myös moniin muihin ilmiöihin, kuten puhujan ikään, pronominin tehtäviin referoinnin ja eläytymisen osoittimena sekä kielenkäyttäjien tiedostamiin normeihin hyvästä ja kohteliaasta kielenkäytöstä.Aineiston nuoret puhujat käyttävät hän-pronominia viittaamassa poissaolijaan vain vieraan keskustelukumppanin kuullen ja tällöin vain konteksteissa, joissa kyseessä on tälle vieraalle henkilölle suunnattu vuoro tai referentin näkökulmaa osoittava eläytymiskäyttö. Vanhemmat puhujat käyttävät hän-pronominia myös tuttujen välisissä keskusteluissa, mutta myös näissä tapauksissa konteksti on jollain tavalla tunnusmerkkinen. Vieraan kuullen vanhemmilla puhujilla hän-pronominia taas esiintyy neutraaleissakin konteksteissa. Pronominien tää ja toi kohdalla näyttää siltä, että niiden vaihtelun kannalta tärkeämpiä ovat muut tekijät kuin keskustelijoiden välinen tuttuusAvainsanat: keskustelukumppani, murteet, pronominit, puhekieli, tilanteinen vaihteluKeywords: collocutor, dialects, pronouns, situational variation, spoken language

Duaalin käyttö mansin kielessä.Vertailussa käännetty kirjakieli, pohjoismurre ja itämurre

Sivuaineen tutkielmani käsittelee duaalin eli kaksikon numeruksen käyttöä kolmessa erilaisessa mansin kielen aineistossa. Vertaan toisiinsa ja aikaisemman tutkimuksen havaintoihin venäjästä mansiksi 1950-luvulla käännetyn n. 60-sivuinen pienoisromaanin Pavlik Morozovin kieltä, mansin pohjoismurteella samalla vuosikymmenellä nauhoitettuja ja litteroituja satuja, kertomuksia ja lauluja sekä 1900-luvun alussa kerättyjä itäisen, nyt jo kuolleen murteen kertomuksia. Lähtökohtanani ovat aikaisemman tutkimuksen havainnot, että sekä käännöskielessä että kuolevassa kielessä voi esiintyä kielen rakenteen yksinkertaistumista. Erityisesti huomioin duaalin käytön erityispiirteet: missä luvussa substantiivi on lukusanan ’kaksi’ jälkeen, mitä lukua käytetään parillisia ruumiinosia ja vaatekappaleita merkitsevissä sanoissa ja kuinka eri aineistoissa esiintyy duaalin tunnusten avulla tehtyä kahden substantiivin rinnastusta eli niin kutsuttua resiprookkista duaalia. Käännöskielen piirteiksi tutkimusaineistossa osoittautuvat erityisesti muuta aineistoa runsaampi duaalisten pronominien ja substantiivien käyttö sekä resiprookkisen duaalirinnastuksen vähäisyys. Myös kuolevassa kielessä, itämansin aineistossa, resiprookkinen rinnastus on epäproduktiivista verrattuna elinvoimaiseen pohjoismansiin, jossa kyseistä duaalin käyttötapaa esiintyy laajasti erilaisissa merkityksissä. Lukusanan ’kaksi’ jälkeen substantiivin luku on yleisemmin duaali pohjoismansin kertomus- ja runoaineistossa, itämansin aineistossa ja käännöskielessä taas yksikkö. Havaintoni on, että lukusana ’kaksi’ voi esiintyä myös resiprookkisen duaalin määritteenä. Käännöskielestä tällaista käyttöä ei löydy. Parillisten ruumiinosien ja vaatekappaleiden nimitykset ovat molempiin osiin viitattaessa useimmiten duaalissa ja yhteen osaan viitattaessa yksikössä. Itämansin aineistossa esiintyy yksi vanhakantainen ’puoli’-sanan avulla muodostettu viittaus yhteen käteen. ’Käsi’- ja ’jalka’-sanoja esiintyy myös yksikössä viittaamassa molempiin käsiin tai jalkoihin erityisesti pohjoismansin runomuotoisessa aineistossa sekä konventionaalistuneissa merkityksissä.Siirretty Doriast

Hän, se, tää vai toi? Vuorovaikutussosiolingvistinen tutkimus henkilöviittauksista Kaakkois-Satakunnan nykypuhekielessä

Puhutussa suomessa voidaan viitata ihmisiin neljällä kolmaspersoonaisella pronominilla. Väitöskirja tarkastelee se-, tää-, toi- ja hän-pronomineja viittauksissa henkilöön, joka ei ole keskustelutilanteessa läsnä, yhdistäen tilastollisia monimuuttujamenetelmiä ja laadullista vuorovaikutuksen tarkastelua. Aineistona on Satakuntalaisuus puheessa -hankkeessa äänitettyjä keskusteluja Harjavallasta, Kokemäeltä, Huittisista, Säkylästä ja Köyliöstä. Ääniteaineistoa täydentää kansanlingvistinen kysely kielenkäyttäjien käsityksistä. Tutkimus tarkastelee sekä perinteisten sosiolingvististen kielenulkoisten tekijöiden kytköksiä vaihteluun että pronominien esiintymistä erilaisissa rakenne- ja vuorovaikutuskonteksteissa. Tuloksissa jälkimmäiset korostuvat. Kielenulkoisista tekijöistä merkitseviksi osoittautuvat ainoastaan puhujan ikä ja keskustelukumppanin tuttuus. Niitä vahvemmin vaikuttaa esimerkiksi se, mitä pronominia samasta tarkoitteesta keskustelussa edellä on käytetty. Yksilölliset erot ovat suuria. Pronomini se osoittautuu anaforiseksi yleispronominiksi, johon muita verrataan. Pronominit tää ja toi esiintyvät usein tarkoitteen ensimainintoina ja eteenpäin lohkeavan konstruktion osina, kun taas se ja hän ovat useammin lauseen subjekteja. Hän-pronominille löytyy kolme toisiinsa limittyvää tehtävää. Tärkein näistä on logoforinen käyttö, eli hän-pronomini esiintyy referoinnissa viittaamassa alkuperäiseen puhujaan, ajattelijaan tai tiedon lähteeseen. Logoforisuuden ydintä ovat rakenteeltaan prototyyppiset johtolauseesta ja referaattiosasta muodostuvat esitykset, mutta hän-pronominia käytetään myös muunlaisessa toisen käden tiedon välittämisessä. Logoforinen käyttö on puhujille tiedostamatonta. Tiedostettua sen sijaan on puhujien kohteliaaksi mieltämä käyttö, joka liittyy siihen, mitä ja kenen kanssa puhutaan, sekä ns. ironinen hän-pronominin käyttö. Tutkimus osoittaa, että ironisena pidetyn hän-pronominin juuret ovat logoforisuudessa ja kertomusten dramatisoinnissa, mutta puhujat käsittävät ironian syntyvän kohteliaan variantin käyttämisestä negatiivisessa yhteydessä. Tutkimus kehittää vuorovaikutussosiolingvistisiä metodeja osoittamalla, että tilastolliset menetelmät auttavat paljastamaan kiinnostavia yhteyksiä pronominien ja niiden vaihteluun vaikuttavien tekijöiden kesken. Kaiken vaihtelun selittäminen laskennallisesti on kuitenkin vaikeaa. Tilastomenetelmät vaativatkin tuekseen laadullista tarkastelua sekä alkuvaiheessa, kun määritellään sopivia muuttujia ja kun aineistoa analysoidaan muuttujien suhteen, että loppuvaiheessa, kun tuloksia arvioidaan kriittisesti.</p

NÄÄ-JUTTU, JUNTTIMURRE JA KEVYTSAVO. MAALLIKKOJEN MURREKUVAUKSET YKSISSÄ KANSISSA.

Aila Mielikäinen ja Marjatta Palander: Mitensuomalaiset puhuvat murteista? Kansanlingvistinentutkimus metakielestä. Suomi 203.Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2014.260 s

Hän, se, tää vai toi? : Vuorovaikutussosiolingvistinen tutkimus henkilöviittauksista Kaakkois-Satakunnan nykypuhekielessä

Puhutussa suomessa voidaan viitata ihmisiin neljällä kolmaspersoonaisella pronominilla. Väitöskirja tarkastelee se-, tää-, toi- ja hän-pronomineja viittauksissa henkilöön, joka ei ole keskustelutilanteessa läsnä, yhdistäen tilastollisia monimuuttujamenetelmiä ja laadullista vuorovaikutuksen tarkastelua. Aineistona on Satakuntalaisuus puheessa -hankkeessa äänitettyjä keskusteluja Harjavallasta, Kokemäeltä, Huittisista, Säkylästä ja Köyliöstä. Ääniteaineistoa täydentää kansanlingvistinen kysely kielenkäyttäjien käsityksistä. Tutkimus tarkastelee sekä perinteisten sosiolingvististen kielenulkoisten tekijöiden kytköksiä vaihteluun että pronominien esiintymistä erilaisissa rakenne- ja vuorovaikutuskonteksteissa. Tuloksissa jälkimmäiset korostuvat. Kielenulkoisista tekijöistä merkitseviksi osoittautuvat ainoastaan puhujan ikä ja keskustelukumppanin tuttuus. Niitä vahvemmin vaikuttaa esimerkiksi se, mitä pronominia samasta tarkoitteesta keskustelussa edellä on käytetty. Yksilölliset erot ovat suuria. Pronomini se osoittautuu anaforiseksi yleispronominiksi, johon muita verrataan. Pronominit tää ja toi esiintyvät usein tarkoitteen ensimainintoina ja eteenpäin lohkeavan konstruktion osina, kun taas se ja hän ovat useammin lauseen subjekteja. Hän-pronominille löytyy kolme toisiinsa limittyvää tehtävää. Tärkein näistä on logoforinen käyttö, eli hän-pronomini esiintyy referoinnissa viittaamassa alkuperäiseen puhujaan, ajattelijaan tai tiedon lähteeseen. Logoforisuuden ydintä ovat rakenteeltaan prototyyppiset johtolauseesta ja referaattiosasta muodostuvat esitykset, mutta hän-pronominia käytetään myös muunlaisessa toisen käden tiedon välittämisessä. Logoforinen käyttö on puhujille tiedostamatonta. Tiedostettua sen sijaan on puhujien kohteliaaksi mieltämä käyttö, joka liittyy siihen, mitä ja kenen kanssa puhutaan, sekä ns. ironinen hän-pronominin käyttö. Tutkimus osoittaa, että ironisena pidetyn hän-pronominin juuret ovat logoforisuudessa ja kertomusten dramatisoinnissa, mutta puhujat käsittävät ironian syntyvän kohteliaan variantin käyttämisestä negatiivisessa yhteydessä. Tutkimus kehittää vuorovaikutussosiolingvistisiä metodeja osoittamalla, että tilastolliset menetelmät auttavat paljastamaan kiinnostavia yhteyksiä pronominien ja niiden vaihteluun vaikuttavien tekijöiden kesken. Kaiken vaihtelun selittäminen laskennallisesti on kuitenkin vaikeaa. Tilastomenetelmät vaativatkin tuekseen laadullista tarkastelua sekä alkuvaiheessa, kun määritellään sopivia muuttujia ja kun aineistoa analysoidaan muuttujien suhteen, että loppuvaiheessa, kun tuloksia arvioidaan kriittisesti.Hän, se, tää or toi? An interactional sociolinguistic study of third-person references to people in contemporary spoken Finnish in southwestern Satakunta In standard Finnish, third-person human referents are assigned the personal pronoun hän (he, she). However, in spoken discourse, all three demonstrative pronouns, se (it), tämä (this) and tuo (that), can also refer to people. This study examines the use of these four pronouns in a southwestern Finnish transition dialect from an interactional sociolinguistics viewpoint. It combines multivariate statistical methods with careful qualitative analyses of interaction, as well as traditional analysis of sociolinguistic variables with structural and interactional factors. The structural and interactional factors, such as the priming effect, are emphasised in the results. The most common of the pronouns is the demonstrative se (it), which is a general anaphoric means of reference. The two other demonstratives, tää (this) and toi (that), are relatively more frequently used for a referent’s first mention and as part of a right dislocation construction. Se and hän differ from tää and toi in their clausal functions: se and hän are more often subjects. The pronoun hän has three different—but somewhat overlapping—functions in spoken discourse. The most prominent function is that of a logophoric pronoun that refers to an original speaker of an utterance, someone whose thoughts are reported, or someone who otherwise is the source of information told. The core of logophoricity in spoken Finnish is the indirect speech construction in which people unconsciously use hän, even when they think it only belongs to the standard language. However, some people also use it consciously in everyday conversation when they are not well-acquainted with one of the collocutors or when the situation requires discretion. The third function of hän is its use in complaint stories to echo words or thoughts of the antagonist. This function also is deducible to logophoricity, but speakers conceive it as an ironic use of a standard variant. The study posits that multivariate statistical methods can help uncover previously unknown correlations between the pronouns and the factors examined. However, explaining all variation statistically is difficult, so the statistical methods were augmented with qualitative analysis to define suitable variables and to evaluate the results.Siirretty Doriast

Läsnäolo, tuttuus, tulkinta ja sävy. Ihmisviitteinen hän ja sen tehtävät Harjavallan, Kokemäen ja Huittisten nykypuhekielessä

Tutkin pro gradu -työssäni ihmisiin viittaavien hän-, se-, tämä- ja tuo -pronominien sekä niiden monikollisten vastineiden käyttöä lounaisiin välimurteisiin kuuluvissa alasatakuntalaismurteissa. Pääasiallinen huomioni kohde on puhetilanteessa läsnä olevaan henkilöön viittaava hän Saadakseni perspektiiviä aiheeseen käsittelen myös poissaolijaan viittaamista ja muita kolmaspersoonaisia pronomineja. Aineistonani on 47 Satakuntalaisuus puheessa -hankkeen osana kerättyä nauhoitusta, joilla puhuu yhtä monta eri-ikäistä informanttia Harjavallasta, Kokemäeltä ja Huittisista. Aineistossa esiintyy kaikkiaan 5240 ihmiseen viittaavaan kolmaspersoonaista pronominia, joista läsnäolijaan viittaavia on 252. Nauhoituksissa on sekä kahden- että monenkeskisiä keskusteluja, ja niiden muodollisuusaste vaihtelee melko haastattelunomaisesta hyvinkin vapaamuotoiseen jutusteluun. Aineistoani täydentää pienimuotoinen lomakekysely, jonka on täyttänyt 27 satakuntalaista informanttia sekä 12 verrokkiryhmäläistä muualta Suomesta. Näkökulmani on alueellinen, koska vertaan alasatakuntalaista aineistoani aikaisempaan, Helsingissä asuvien puhujien kielestä tehtyyn tutkimukseen. Pronominiesiintymien määrän tarkastelun lisäksi pyrin selvittämään myös pronominiviittausten vaihtelun syitä. Siinä käytän apuna keskusteluntutkimuksen metodeja. Analyysini ei tuo ilmi yksiselitteisiä alueellisia eroja mutta täsmentää käsityksiä hän- pronominin käyttölaajuudesta ja -tilanteista nykypuhekielessä. Aineistoni puhujat käyttävät läsnäolijaan viitatessaan selvästi enemmän hän-pronominia kuin vertailukohtana olevat eteläsuomalaiset, mutta ero voi alueellisen vaihtelun sijaan selittyä myös nauhoitustilanteiden erilaisuudella ja puhujien keskinäisellä tuttuudella. Tulokset viittaavat siihen suuntaan, että keskiikäiset saattavat välttää läsnäolijaan kohdistuvia toi- viittauksia. Kyselytutkimus paljastaa yllättävän alueellisen eron: satakuntalaiset käsittävät hän- pronominin ivalliseksi selvästi harvemmin kuin verrokkiryhmäläiset. Tutkimustulokseni osoittavat, että hän- pronominilla viitataan läsnäolijaan usein silloin, kun tämä on puhujaa vanhempi tai puhujalle vieras. Sillä voidaan myös lieventää viittauksen kohdetta arvostelevaa lausumaa. Myös hän-pronominin logoforinen funktio ja siitä juontuva eläytyvä käyttö ovat aineistossa edustettuna. Useimmiten hän esiintyy lauseissa, jotka tulkitsevat viittauksen kohdetta, ovat lisäyksiä tai täsmennyksiä tämän kertomaan tai muuten käsittelevät asiaa, joka on parhaiten viittauksen kohteen tiedossa. Näissä tapauksissa hän-pronominin käytön voi nähdä säätelevän puhetilanteen osallistujien rooleja: hän- viittaus korostaa viittauskohteen asemaa lausuman oikeutettuna lausujana ja häivyttää äänessäolijan asemaa taka-alalle.Siirretty Doriast